C.G. Jung loi viime vuosisadalla teorian että molemmilla sukupuolilla on psyykeenosa joka on vastasukupuolinen, Anima/Animus. Teoria on näyttäytynyt hyvin auttavaksi yrittäessä esimerkiksi psykoterapiassa ymmärtää ja auttaa sukupuolisuuden ja parisuhteen rakenteita sekä kehitysprosesseja. Ajankohtainen aivotutkimus näyttää olevan kiivaassa keskustelussa onko ylipäätään todettavissa sukupuolieroja ja jos niin mitkä olisivat selviä eroja. Tutkimukset ja tilastotieteelliset tulokset, toisaalta tukevat että suurimmalla osalla yksilöitä on myös vastakkaisen sukupuolen sukupuolispesifisiä ilmiöitä aivoissaan (esimerkiksi Joel, Daphna et al: Sex beyond the genitalia, PNAS vol 112, no. 50, 15468-15473). Tähän kriittistä ja vastakkaista näkemystä löytyy myös, jossa väitetään että toisin tehdyt tutkimukset taas puoltavat yleistä näkymää että aivot olisivat hyvin sukupuolellisia (esimerkiksi Marco del Giudice et al.: Joel et al.’s method systematically fails to detect large, consistent sex differences, PNAS vol 113, no.14). Analyyttisen psykologian Anima/Animus-käsitteestä voin helppolukuisina ja käytännönläheisinä suositella: Sanford, J.A.: Invisible Partners. How the Male and Female in Each of us Affect affects our Relationships. New York, 1980, Paulist press (käännös Osynliga Partners, 1993, CJP, Solna); Guggenbühl-Craig, A.: Marriage: Dead or Alive, Dallas Texas, 1977 (alkup. Die Ehe ist tot – Lang lebe die Ehe!, Zürich 1976,1980); ja Edward Westermarkin sosiaaliantropologinen työ Avioliiton historia, on kenttätutkimuksineen ja teoriallaan erilaisuuden ja samankaltaisuuden balanssista edelleen tärkeä perusteos lajimme sukupuolikuvista, ja teoria vahvistettu moderneissa tutkimuksissa.